Minulla on ollut tosi huono itsetunto.

Sisäinen puhe itselleni on ollut aivan järkyttävää ja elin pitkään illuusiossa, jossa…

Minä en pysty.

Minä en ansaitse.

Minä en kelpaa.

Vaikka oli myös ulkoisia todisteita, että kyllä minä kelpaan ja riitän, niin silti en kyennyt sisäistämään niitä.

Kun jatkuvasti vähättelee ja pienentää itseänsä, niin siihenkin kyllästyy.

Etenkin, kun riittävyyden tunnetta ei täytä lopulta mikään ulkopuolinen vahvistus.

Sitten on ollut pakko alkaa kyseenalaistamaan koko ajatusta vääränlaisuudesta ja tavastani ajatella.

Onko pakko ajatella, että olen ihan vitun tyhmä, riittämätön ja kykenemätön yhtään mihinkään?

No ei ole.

Miksi pitäisi puhua itselleen rumasti?

Koska… Noh. En osaa edes vastata tuohon kysymykseen.

HKuka muu minulle sitä täyttymyksen ja hyväksymisen tunnetta tuo, kuin minä itse?

Ei kukaan.

Ja onko se vaarallista, että jos minä ajattelenkin, että minä kelpaan ja pystyn asioihin?

Ei ole

Kun näitä miettii niin ymmärtää, että minä riitän. Totta kai on edelleen myös päiviä, jolloin itsetunto on nollissa

Mutta yleisesti ottaen itsetunto on nykyään paremmalla tolalla.